Naiset: Apassit- I-Kissat (15.9.2020)
24.9.2020 17:06 Uutiset / Naiset

Naisten viimeinen vieraspeli Kaupissa Ilves- Kissoja vastaan.

Vierasottelu Tampereella perinteikästä Ilves- Kissoja vastaan pelattiin iltaotteluna Kaupin valaistulla kentällä. Jo pelkästään vilkaisu sarjataulukkoon oli signaali, että helppoa iltaa ei välttämättä tule. Niinpä Apassit lähti peliin normaalia puolustusvoittoisammalla ryhmityksellä. Kotijoukkueen valmistautuminen oli huomattavasti löysempi kuin Apassien. Näin ollen ottelun ensi minuutit mentiin pitkälti apassinaisten tahdissa ja joukkue siirtyi johtoon 13 minuutin pelin jälkeen, kun Lotta O:n painava laukaus upposi verkon perukoille. Pikku hiljaa I- Kissojen peli parani ja ote siirtyi heille. Avausjakson puolivälin paikkeilla kotijoukkue iski parin minuutin sisällä kahdesti ja vielä pari minuuttia ennen päätösvihellystä kerran ja näin tauolle mentiin I- Kissojen 3-1- johtoasemassa. Toinen puoliaika alkoi Apassien kannalta tylysti. Kylmää vettä joukkueen niskaan toi 47. minuutilla tullut kotijoukkueen neljäs osuma. Moni kuvittelisi, että peli on ohi. Apassinaiset osoittivatkin nyt sitkeytensä. Päät eivät painuneet, vaan joukkue nousi vielä taistelemaan sarjapisteistä. Ensin Ronjan mainio syöttö tavoitti Emman, joka ohitti puolustajan ja pääsi nokikkain maalivahdin kanssa eikä Emma erehtynyt. Viitisen minuttia ehdittiin pelata, kun Emma puolestaan syötti Suvin maalintekoon ja yhtäkkiä numerot olivat 4-3 ja kellossa vielä reilu 20 minuuttia. Tässä vaiheessa kotijoukkueen otekin herpaantui ja Apassit sai muutamia hallintajaksoja. Takaa- ajo näytti musertuvan 83. minuutilla, kun I- Kissat maalasi luvuiksi 5-3, mutta sitkeä hämeenkyröläisryhmä ei antautunut. Nopea kuitti tuli jo 84. minuutilla, kun Caritan oivallinen syöttö löysi Lotta H:n joka kahden puolustajan välistä rynni läpi ja upealla viimeistelyllä toi Apassit taas maalin päähän. Loppuun asti kovasti taistellut apassijoukkue yritti tasoitusta, mutta valitettavasti tällä kertaa oli tyytyminen niukkaan tappioon. Koko joukkue taisteli hienosti, mutta mainittava on Lotta O:n kova uurastus keskikentällä sekä toppariparin Carita- Elina suoritus. Myös Riikka tolppien välissä teki useita hyviä pelastuksia ja on toki myönnettävä, että oli Apasseilla onneakin matkassa, sillä I- Kissat osui maalipuihin 4-5.


   
Lisää uutisia
Parkunmäen Apassit ry
«  Lokakuu   »
Kategoriat