Esittely
Ottelutilastot
Apassit Apassit - PoNU Bk
2020 - Miehet - Miesten Vitonen
Klo 15:00 Kyröskoski UK N
20
Syy

Miehille taisteluvoitto - sarjanousu omissa käsissä


Apassien miehiä oli saapunut kannustamaan suuri joukko junnupelaajia ja aikuisia katsojia - yleisöä oli toista sataa. Vastassa Kyröskoskella oli sarjapaikastaan lujasti taistellut PoNU Bk Nokialta. Apassit sai parhaan mahdollisen miehistönsä peliin ja peli alkoikin kotijoukkueen painostuksella. Se tuottikin tuloksen jo 8 minuutilla, kun Joni Lahtinen laukoi läheltä pallon verkkoon. Vieraat saivat myös muutaman vaarallisen pistohyökkäyksen ja Valtteri sai olla maalillaan valppaana. Hieman ennen taukoa Pekka Lahtinen laukoi vapaapotkun 20 metristä alakulmaan ja taukotilanne 2-0. Toisen jakson PoNU aloitti vahvasti hyökäten, mutta paikkoja oli kummassakin päässä. Vieraat kavensivat 59 minuutilla. Kohta perään Valtteri torjui upeasti aivan yläriman alle suuntautuneen laukauksen ja piti Apasseja pystyssä. Apasseillakin oli paikkansa, kun Pekka ja Nebar pääsivät hyville vetopaikoille. Pelaajat antoivat kaikkensa ja muutamilla iski jalkakrampit, mutta onneksi penkillä oli 6 vaihtomiestä - kaikkia tarvittiin lopussa. Pelin ratkaiseen 3-1 voittomaalin teki Paavo Leskinen vahvan nousunsa päätteeksi ampumalla yli 20 metristä pallon yläkulmaan. Loukkaantumisensa jälkeen kentälle palannut Hannu Hyvärinen palkittiin kotijoukkueesta Sarven pizzapalkinnolla.

Voitto oli tärkeä, koska nyt Apassit pelaa viimeisessä pelissä noususta LeKi:ä vastaan ensi lauantaina. Voitolla siitä ottelusta varmistuisi sarjanousu neloseen. Miesjoukkue kiittää kaikkia kannustamassa olleita.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
Apassit 3 - 1
(2-0)
8' Maali Lahtinen Joni

43' Maali Lahtinen Pekka

59' Maali Leppänen Antti
Lisää uutisia
Parkunmäen Apassit ry
«  Lokakuu   »
Kategoriat