Julkaistu: 29.01.2019 00.00

Kausi 2017 yhteenveto

Pojat -08

Talvikausi 2016-2017 aloitettiin lokakuun lopulla. Talvikausi oli aikaisemmista talvista poikkeava, koska tällä kertaa pelattiin ensimmäistä kertaa futsal sarjaa. Harkkakertojakin oli edellisestä talvesta lisätty 3 kertaan viikossa. Harjoituskertoja kertyi 43. Treenaajia talvikaudella oli 21 ja keskimäärin harkoissa kävi 13 poikaa.

Talvella pelasimme futsalissa piirinsarjan P9 sarjaa ja lisäksi jalkapallossa Pirkanmaan talvisarjaa. Futsal pelejä kertyi 12kpl, joista tuloksena 8 voittoa, 2 tasuria ja 2 tappiota. Jalkapallossa pelattiin talven aikana talvisarjaa, joista tuloksena 9 voittoa ja 3 tappiota. Sarjapelien lisäksi pojat osallistuivat 2 jalkapalloturnaukseen, joista molemmista tuotiin pokaali kotiin.

Kesäkausi 2017 aloitettiin jo 27.3.2017. Harjoituksia oli 3 kertaa viikossa ja yhteensä treenikertoja tuli 60. Pelaajia kesäkaudella oli 26 ja harjoituksissa kävi keskimäärin 17 poikaa. Joukkueeseen saatiin keväällä myös uusia innokkaita pelaajia.

Kesäkauden aikana pelasimme piirinsarjan ykköstä -ja liigaa. Lisäksi kävimme kuudessa turnauksessa. Näistä JymyCup turnaus oli kaksipäiväinen ja testasimmekin ensimmäisen kerran koulumajoitusta. Yhteensä joukkue pelasi kauden aikana 86 peliä. Pelit olivat tasaisia taisteluita ja saldona piirin sarjapeleistä oli 27 voittoa, 8 tasuria ja 21 tappiota. Kauden pelit päättävässä Karnevaaliturnauksessa pojat ottivat hienosti kaikista kolmesta pelistä voitot.

Tsempparipelaajiksi valittiin:

Max Holma: Tämän kesän ahkerimmin treeneissä käynyt peluri. Harjoittelu on luonnollisesti näkynyt taitojen kehittymisessä. Peleissä aina liikkeellä hyvällä asenteella.

Eemeli Hyyryläinen: Tekee treeneissä harjoitteet hyvällä motivaatiolla. Tämä on näkynyt taitojen tasaisena kehittymisenä sekä pelirohkeuden lisääntymisenä.

Joni Suoja: Joukkueen tämän kauden tulokkaita. Ahkera treenaaja, joka kuuntelee ohjeet ja tekee kaikki harjoitteet hyvällä asenteella. Tämä onkin näkynyt henkilökohtaisten –ja pelillisten taitojen kehityksessä. Pelaa sekä maalivahtina että kenttäpelaajana.

Kiitoksia kesäkaudesta pelaajille, toimihenkilöille ja vanhemmille.

Joukkueen pelaajat kesäkaudella: Artturi Terävä, Eemeli Hyyryläinen, Elmeri Kantti, Henrik Rinneheimo, Jaakko Naskali, Jaakko Vatajaniemi, Joni Suoja, Joonatan Pasi, Kristian Komulainen, Lenni Tulonen, Matias Sipiläinen, Max Holma, Mirko Syyrakki, Miro Mustalahti, Niklas Piittala, Paavo Lehtiniemi, Pyry Aaltonen, Pyry Orrenmaa, Samu Järvenpää, Samu Puolitaival, Taavi Tuominen, Timi Punkka, Toivo Virtanen, Topi Lehtonen, Vilho Tomperi, Viljo Lehtimäki

Joukkueen toimihenkilöt: Juhani Vatajaniemi (Vastuuvalmentaja), Pasi Orrenmaa (Valmentaja), Ville Tuominen (Valmentaja), Suvi Lehtonen (Huoltaja), Sami Komulainen (Huoltaja), Petri Piittala (JoJo, valmentaja)

Seuran uusimmat