Julkaistu: 29.01.2019 00.00

Kausi 2016 yhteenveto

Pojat -08

Talvikausi 2015-2016 aloiteltiin marraskuun alussa. Pojat treenasivat futsalia kaksi kertaa viikossa. Harjoituskertoja talven aikana kertyi 20. Futsal sarjaa pojat eivät vielä pelanneet, mutta sen sijaan kävimme talven aikana kolmessa jalkapallon halliturnauksessa. Keskimäärin talvikauden harjoituksissa kävi 12 treenajaa.

Kesäkausi 2016 käynnistettiin 18.4.2016. Harjoituksia kesän aikana oli kahdesti viikossa ja yhteensä treenikertoja oli 42. Kesäkaudella pelaajia oli joukkueessa 22 ja harjoituksissa kävi keskimäärin 15 poikaa.

Kesäkauden aikana pelasimme piirinsarjan ykköstä ja lisäksi kävimme seitsemässä turnauksessa. Yhteensä joukkue pelasi kauden aikana 45 peliä ja keskimäärin pelejä tuli 21 peliä/poika. Talven ahkera treenaaminen näkyi kesän peleissä. Piirin sarjassa oli yhteensä 16 peliä, joista tuloksena 10 voittoa, 1 tasuri ja 5 tappiota. Piirinsarjan osalta pojat päättivät kauden hienoon 6 ottelun voittoputkeen ja viimeiseen 10 otteluun tuli vain yksi tappio! Turnauksissa tuli tasaisesti voittoja ja tappioita. Kauden pelit päättävässä Karnevaaliturnauksessa pojat pitivät hienosti kaikissa 3 pelissä oman maalin puhtaana, tuloksena 2 voittoa ja 1 tasuri.

Runsaasti tapahtumia sisältäneen kesäkauden päätteeksi pojat pääsevät Funparkiin touhuilemaan ja keräämään voimia joukkueen ensimmäisen futsal kauden starttiin.

Tsempparipelaajiksi valittiin:

Kristian Komulainen: Aina hyvä asenne harjoituksissa ja peleissä. Pelien työmyyrä, joka tekemisellään pystyi kääntämään tiukkoja pelejä voitoiksi.

Timi Punkka: Ahkera ja hyväntuulinen treenaaja, minkä ansiosta kesän aikana tapahtui hienoa kehitystä niin teknisesti kuin pelillisesti.

Jaakko Vatajaniemi: Joukkueen ahkerin omalla ajalla treenaaja. Tämä treeni näkyi myös peleissä ja Jaakko olikin joukkueen maalitykki 51 osumalla.

Kiitoksia kaudesta pelaajille, toimihenkilöille, puffettia hoitaneille ja tietenkin vanhemmille, jotka jaksavat pojat kuskata milloin minnekin.

Joukkueen pelaajat: Artturi Terävä, Eemeli Hyyryläinen, Elmeri Kantti, Heikki Hamari, Henrik Rinneheimo, Jaakko Naskali, Jaakko Vatajaniemi, Joonatan Pasi, Kristian Komulainen, Jesse Putkonen, Leevi Haapalainen, Lenni Tulonen, Matias Sipiläinen, Max Holma, Niklas Piittala, Pyry Orrenmaa, Rasmus Palolampi, Samu Järvenpää, Samu Puolitaival, Taavi Tuominen, Timi Punkka, Topi Lehtonen, Viljo Lehtimäki, Vilho Tomperi

Joukkueen toimihenkilöt: Juhani Vatajaniemi (Vastuuvalmentaja), Pasi Orrenmaa (Valmentaja), Ville Tuominen (Valmentaja), Tuula Puolitaival (Huoltaja), Janne Kantti (Huoltaja), Marko Putkonen (Rahastonhoitaja), Petri Piittala (JoJo, valmentaja)

Seuran uusimmat