24
KES
19.30
P16 (2009) pojat, P15 3div

Apassit P15 Mouma YJ - PJK  3 - 2

Mouhijärvi tekonurmi

P15 kevätkausi päättyi voittoon

P15 kevätkausi päättyi tiistaina sadesäässä Mouhijärvellä. VIeraaksi saapui PJK, joka oli pelannut kauden lähes identtisillä tuloksilla.
Hyvässä vireessä viime peleissä ollut kotijoukkue tuntui aluksi hieman arkailevan fyysistä vastustajaansa ja ensimmäinen puoliaika kääntyi vastustajalle 0-2 huolimatta MouMan hienoisesta hallinnasta.
Toiselle puolikkaalle tuli kuitenkin päättäväinen kotijoukkue ja paikkoja alkoi yksikerrallaan tulla vastustajan päähän. Vastustajan turvautuessa entistä useammin rikkeisiin, pääsi Oscar Kultala kaventamaan reilun kympin jälkeen. Oscarin nopeus tuntui olevan vastustajalle liikaa ja tilanteita syntyi. 76 minuutilla Oscar teki pelin toisensa ja tässä kohtaa pelattiin enimmäkseen kelloa vastaan. Voittoa jo tarjottiinkun Anton Rauva pääsi laittamaan läheltä maalia pallon verkkoon, mutta tuomari näki tilanteessa paitsion.
Hyvä tsemppi palkittiin kuitenkin lisäajalla kun Aleksi Huusko pääsi laidasta läpi ja kaadetiiin rangaistuspotkun arvoisesti. Anton laittoi pilkun varmasti sisään ja pisteet jäivät kotijoukkueelle.
Voitto nosti MouMa Yj:n sarjan kärkeen, tosin FC Vapsilla on vielä mahdollisuus nousta ohi viimeisessä pelissään.